Projektipäivät 17.-18.9.2024

Tervetuloa vuoden odotetuimpaan projektialan tapahtumaan!

Yritysten tyypillisimmät muutoshankkeet liittyvät teknologiaan, digitaalisuuteen ja digitaaliseen transformaatioon. Muutos on usein tarpeen, jotta organisaatio voi jatkaa menestystään ja kehitystään. Muutoksessa teknologialla on kuitenkin yllättävän pieni rooli. Muutoksen myllerryksessä on hyvä muistaa, että muutos vaatii hyvää ja ihmisiä kunnioittavaa johtamista. Muutosjohtaminen on ihmisten ohjaamista lähtötilanteesta kohti asetettuja tavoitteita. Muutosjohtaminen siis tarkoittaa kaikkia niitä tapoja, tekemistä, osaamista ja työkaluja, joilla ihmiset huomioidaan muutoksessa ja miten heitä kuljetetaan eteenpäin kohti päämäärää.

Muutoksessa, ja erityisesti sen onnistumisessa, on aina kyse ihmisistä ja siitä, miten johto onnistuu ohjaamaan ihmisiä ja kulttuuria haluttuun suuntaan. Projektit ja projektijohtaminen ovat muutoksen mahdollistavia keskeisiä työkaluja. Projektien on tuettava muutoksen tavoitteita ja niiden etenemistä on seurattava aktiivisesti. Lisäksi on tärkeää varmistaa, että henkilöstö ja muut sidosryhmät ovat asianmukaisesti mukana muutoksen toteuttamisessa.

Tekoälyn käytön yleistyminen vaatii muutosjohtamiselta uutta osaamista ja myös uudistumista. Ja muutosta organisaatioiden projektityöhön jo itsessäänkin. Projektiammattilaiset ry teki Tekoäly-kyselyn vuoden vaihteessa 2024 ja lähes 500 vastaajan vastaukset olivat mielenkiintoista luettavaa. Projektityössä ei vielä käytetä tekoälyä juuri ollenkaan, osaamista tekoälyn käyttöön ei ole ja suurimmalla osalla organisaatioita ei toistaiseksi ole tekoälyn käytöstä ohjeistusta tai politiikkaa. Miten tekoäly muuttaa projektien läpiviemistä ja projektijohtamista? Miten tekoäly organisaatioiden toimintatapoja? Vai muuttaako? Miten organisaatiot voivat tukea osaajiaan tässä tekoälyn vaatimassa muutoksessa? Unohtamatta sitä, että ihmiset kuitenkin sen pääasiallisen työn tekevät.

Vuoksi on paitsi mahtava joki, mutta myös vuoroveden nouseva vaihe. Vuoksi on liian mahtava virta, jotta sitä voisi kutsua vaatimattomasti joeksi. Vuoksi on myös hyvin omapäinen ja joskus myös arvaamaton. Muutoksen Vuoksi on tulossa muutosjohtamiseen ja projektityöhön tekoälyn käytön yleistymisen myötä. Vuoksi on vuolaana virtana erottanut kansoja, kunnes sen yli rakennettiin siltoja. Miten rakennamme siltoja tämän Vuoksen yli? Hyvällä ihmisten johtamisella on suuri merkitys onnistumisessa.

Näiden mielenkiintoisten teemojen ympärillä olemme tänä vuonna Projektipäivillä; Muutoksen Vuoksi!

 

Ryhmälipuista (vähintään 5 hengelle) sekä oppilaitospaketeista saat tarjouksen pyytämällä. Kysy lisätietoa: hanne.leinonen@wakaru.fi

 

Projektiammattilaiset ry toimii tapahtuman isäntänä. Projektiammattilaiset on valtakunnallinen ja toimialasta riippumaton projektiammattilaisten verkosto ja -osaamisen kehittäjä sekä alan aktiivinen kansainvälinen toimija. Lähes 4000 jäsenen ja noin 200 jäsenorganisaation verkostosta löytyy projektivirtuooseja, kokeneita konkareita, vertaistukea ja vaikuttavia guruja, joiden kanssa voit vaihtaa kokemuksia, pähkäillä pulmia ja testata ideoita. Yhdistyksen kautta voit sertifioida oman maailmanluokan projektiosaamisesi. Lue lisää PRY.FI

Hinnat

Normaaliliput
BLIND BIRD - Projektipäivät 2024 - 2 päivän lippu
830.00
+ alv %
Siirry ostamaan
Projektipäivät 2024 - 2 päivän lippu
970.00
+ alv %
Siirry ostamaan
Jäsen- ja julkishallinnon liput
Projektipäivät 2024 - PRY-jäsenille / Julkiselle sektorille - 2 päivän lippu
700.00
+ alv %
Siirry ostamaan
Projektipäivät 2024 - YC-lippu (PRY-jäsen) - 2 päivän lippu
350.00
+ alv %
Siirry ostamaan
Combo-liput
Projektipäivät 2024 - PRY-jäsenyys + 2 päivän lippu
750.00
+ alv %
Siirry ostamaan
Peruutusehdot

Kun paikka tapahtumaan on ostettu, on osallistuminen sitova. Ilmoittautuminen laskutetaan tilauksen yhteydessä (maksutavat lasku yritykselle tai luottokortti). Jos estyt itse osallistumasta tapahtumaan, voit luovuttaa paikan kollegallesi. Peruutusehdot koskevat myös sairastapauksia. Muutoksista tilaukseen tulee olla yhteydessä info@oppia.fi.

Kumppanit

Platina
Kulta
Pronssi

Haluatko tapahtumaan kumppaniksi? Kysy lisätietoja: hanne.leinonen@wakaru.fi

Sijainti

Messukeskus Siipi
Osoite:
Messuaukio 1, Helsinki